Joulurauhavapaa vyöhyke-flyerit

1998 kuvat

Joulu 1999 - mailiteksti

Ja tapahtui niinä 25. - 28. joulukuun päivinä, että keisari PLZI:ltä kävi käsky, että tietty ryhmä maailmalla oli virtuaalisesti,
kolomedee-kiihdytetysti ja edes herranen aika jollain lailla antialiasoidusti lyötävä pinoon, nippuun ja muutoinkin totaalisesti murskattava. Tämä rähinä oli toinen, ja tapahtui Juhan Af Grannin suunnitellessa Millennium-juhlia Hartwall-areenalle. Ja kaikki tulivat peliväline kourassa ennaltasovitulle pelipaikalle.

Niin ryhmä lähti kuka mistäkin ylös Uudellemaalle, PLZILandian kaupunkiin, jonka nimi oli Helsinki, he kun olivat omituista luonnetta ja vailla pukua, kähinöimään koneidensa kanssa, jotka olivat raskaita, P-II tai P-III -prosessoreilla varustettuja ja muutenkin pahatakapuoli-äidinrakastaja-statuksella siunattuja. Ja niille joilla ei ollut luottokortissa sijaa konehankinnoille, oli majatalossa parikin ylimääräistä celeronia täydellisine varustuksineen.

Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että tappion aika tuli. Ja he päästelivät pahaa ääntä, ja väänsivät itkua, mutisivat antinukeista ja kuinka Krogotheilla rushaaminen on niin epistä, koska heille ei ollut Shooterien rakentaminen tullut mieleenkään.

Ja sillä ip-osoiteavaruuden alueella oli melkoisesti UDP-liikennettä.

Niin heidän edessään seisoi Pelikooman enkeli, ja monitorien kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on lähiverkossa broadcastattava: teille on tänä päivänä käynyt köpöisesti, mutta ehkä jo seuraavalla kierroksella saatte hiirenne herkkyyden kuntoon ja ehditte napauttaa sen tarkka-ampujan Kosovolaisesta kellotornista ajoissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen itsestänne tai sitten päädytte alpha-ryhmänne kanssa verilätäköön makaamaan."

Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko toimivalla AI:lla varustettua apuryhmää, ja he ylistivät peliä ja sanoivat:

"Kunnia sille joka panttivangit pelastaa vaikka status on keltaisella, tassussa ei ole kuin rupupistooli ja flashbangit loppuivat jo alkumetreillä!"

Ja kun AI:t olivat menneet AI:den taivaaseen, niin ryhmä puhui keskenään: "Menkäämme nyt 747:aan syömään pipareita, ja katsomaan sitä, mikä on nyt tapahtunut ja minkä IdSoftware, Red Storm Entertainment ja Epic Megagames meille ilmoitti!" Ja he menivät kiiruhtaen, ja löysivät kaapeleita koneisiinsa sekä paikat monitoreilleen, näppäimistöilleen ja hiirilleen. Ja kun he olivat saaneet koneensa konfiguroiduiksi ja pelinsä pätsätyiksi tiedostopalvelimelta, oli ilo suuri.

FAQ 0.0000001 Beetta.

1. Mitä vittua?

PLZILandia, Kiskontie 16 A 16, 25.12 - 2X.12 (X: To be determined) Joulurauhavapaa Vyöhyke II - Jatko-osien kosto. Saapumiskellonaika (ja -päivä niille joita joku joulu-niminen ihme pakkopulla rajoittaa) vapaa, klo 12.00 eteenpäin suositeltavaa. Aikaisille saapujille pientä kantohommaa (sohvan siirto pois olohuoneesta, nuddink much really, mut ei mee yhden ihmisen voimin).

2. No häh?

100 Mbps / RJ45. Hätätapauksessa 3Com905B talon puolesta, ylimääräisiä varattu 2 kpl. Kaapelointia on, mutta mikäli 5-8m CAT5 on käsillä, kannattaa se ottaa mukaan. Talossa RS, AoE II, TACC, Dungeon Keeper 2, SysShock2 (jos oikein kaikki intoutuvat, mutta tuskin), 0.5Elämä, Unreal. UNR Tournament haettaneen ennen aloitusta kaupasta. Kotimaailman ja FreeSpace 2:n toimivaa versioita ei ole, saa tuoda. Fileserverissä UltraPlex TS32 ja UltraPlex 8/20, joten periaatteessa kopioita saadaan lennossa (noin 10 min odotusajalla).

3. Vittutäämitääntoimi.

Pätsejä ON. Kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. DX7 Core ja uusimmat ajurit Millenium/V2/V3/TNT2 järjestetään tarjolle. Verkosta asennettavana 95/95OSR2/98/98se/NT4wks/NT4Server.

3.1 Vittutäätoimivieläkään.

No sitten se laitetaan toimimaan. Osaavia säätäjiä on.

4. Vittumullamitäänoo.

Kaksi ylimääräistä konetta on niille joille oma kone on väikkyvä haave tulevaisuudessa. BP6-2x433 celeron/Mille2/V2 12mt/128Mt, sekä BX20-400 celeron/Voodoo3/128Mt. Edellisiin 19" putket. Edellisten koneiden putkien lisäksi ylimääräisenä 17" putki, jos oma monitori on niin köpöinen ettei kehtaa näytille tuoda, tai ei kulje polkupyörän tarakalla. Joikkareita on yksi ylimääräinen.

5. Mullonnälkä. 

Käy 24-h-kärolssilla tai tepsan paarissa 200m päässä, hemmetin kitisijä. Kahvia / teetä / mustaherukkamehua / vettä tarjolla rajattomasti, olutta rajoitetusti. Talon puolesta piparitarjoilu sekä mahdollisesti naksuja ja ehkäpä jotain muutakin. Omaa evästä saa ja kannattaa tuoda. Hannu ei sitten vedä ääriperseitä ensimmäisen illan aikana niinkuin aina, eikä hörpi konjakkia pullon suusta kuin pesusieni. :)

6. Emmäjaksa / Hei mullon poskessa joku qwerty, mistä tää tuli?

Talo järjestää makuualustoja retkityyliin (upgrade viime vuoden matoilla makaamisesta). Makuupussi matkaan jos paleltaa. Vilttejä saattaa löytyä, jos ne ei maksa sikana kodinmänttilässä.

7. Onks intternettii?

Kaksi. Vapaita osoitteita valitettavan rajatusti, joten massiviisia ulkopuolisten kanssa järjestettäviä sessioita ei oikein. Kauhealla staattisten reititystaulukoiden virittämisellä voidaan mahdollisesti säätää.

8. Onks naisii?

Ei. Ja jos on, niin ne on kaikki mullemullemulle.

9. Onks kivaa?

Yleensä kyllä. Jos ei ole, niin ensi kerralla rakenna se ensimmäinen ydinvoimala ja antinuke nopeammin, ääliö.

10. Voiks soittaa?

Voi. 040 5141743. Session aikana sama puhelin vapaassa käytössä ulospäin pitsan tilaamiseen, haistakaa joulu- tervehdyksien lähettelemiseen kavereille ja muuhun veitsenkääntämiseen haavassa. Kultaniinmäkinsua - sessionpysäyttäviin tunnin mittaisiin puheluihin suhtaudutaan asian vaatimalla severiteetillä ja pesismailalla.

11. Saaks möykkää?

Jos nyt jotain rajaa sit kuitenkin, kun tää on kerrostalo, mut jollei nyt ihan sikana Sipoon kansallislaulua (ns. suoraa huutoa) pistetä niin tarvii ihan hissutellakkaan. Viime vuodesta ei tullut kunniamainintoja, vaikka kiljahtelua tapahtuikin ehkä *hieman* turhan reippaaseen sävyyn. Poppia ei kauheasti aamuöistä luukutella.

12. Saank mä kattoo Matrixin / South Park The Movien / EXistenZ:in?

No saat, mut jos ääniraita rassaa pelaamista niin paat kuulokkeet päähäs.

13. Mitäviä?

No eipä muuta. Jos on kysyttävää, maili/puhelin tavoittaa. Kaikki edellisvuoden osallistujat ovat jo periaatteessa ilmoittautuneet saapuvaksi. Muulle ryhmälle uutena tuttavuutena Sami, tottelee nimeä RZ, mukava mies ja hyvä R6-pelaaja. Satunnaisia tähtiä odotetaan vierailevaksi (Jarno-setä ja mahdollisesti jotain naisii, kaad nous).

1999 kuvat

2002 kuvat

2003

2005 Pääsiäinen (spekiaali)

2005